Vezdehodeja etsimällä tuleekin sitten vastaan monia mielenkiintoisia sivustoja. Yksi, johon kannattaa tutustua, on Krpb.ru. Sivustolla on mm. artikkeleita, “museo”, kuvagalleria, ja keskustelufoorumi. Googlen tönkkökäännös jättää tietenkin monia sanoja kääntämättä, mutta ihmeen hyvin luettavaa venäjä - englanti Googlen jäljiltä on. Hyvien kuvien kanssa ihmeteltävää ja hekoteltavaa riittää.
Esimerkkinä asiallisesta vezdehodista ajattelin ottaa tämän omavalmistekoneen Komin tasavallasta. Kevyessä tela-ajoneuvossa on korkea maavara. Telat ovat omatekoiset, mutta siistit. Tekniikka on yksinkertainen, liukuohjaus tapahtuu levyjarruilla, kuten tavallista.
Itse pidän ajoneuvon yleisilmeestä. Suunnittelemalla rakenteen järkevästi, tällaisesta peltipohjaisesta paatista saattaisi saada jopa pinnalla pysyvän amfibioajoneuvon.
Sivuilta löytyvien tietojen mukaan traktoriksi rekisteröity kone painaa varsin kohtuullisesti, kuivapainoa on 470 kg. Pituus 305 cm, korkeutta ja leveyttä 180. Maahan kosketuksissa on 1,4 neliömetriä mattoa, joten laite kulkee suon pinnalla vain vähän vajoten olosuhteissa, joissa jalkamies uppoaa. Veto telamattoihin on toteutettu hieman tavallisuudesta poikkeavilla pyörillä. Matot ovat tästä syystä koko pinnaltaan ehyet. Keväisin ajouriin putoileva karkea lumimurska tekee hieman kiusaa joutuessaan telipyörien alle. Äkkikäännös saattaa pudottaa telan pois päältä.
Linkin takaa koneesta löytyy liuta kuvia ja lopusta linkki RuTube-videoon. Kone on myytävänä - puhelinnumero löytyy sivuilta
Aikoinaan domain nimeltä harvelit.com kertoili erilaisista omavalmisteajoneuvoista. Ymmärrettävästi sivuston ylläpitäjällä oli muutakin elämää kuin härvelitietouden edistäminen, joten jossakin vaiheessa nettisivujen domainrekisteröinti raukesi. Ylläpitäjä oli kuitenkin ehtinyt rakennella erillisen härveliaiheisen keskustelufoorumin ilmaisia keskustelupalstoja tarjoavaan ProBoards.com-palveluun.
Vaikka harvelit.com eli ja kuoli, niin härvelifoorumi elää ja voi paksusti. Suosittelen tutustumaan, ellei paikka ole entuudestaan tuttu. Foorumilta löytyy milloin mitäkin mielenkiintoista, tänään lueskelin lumihardelli-nimimerkin rakentamasta nelipyöräaohjatusta lumikoneesta. Laadultaan hyviä, selkeitä kuvia oli paljon. Projekti oli kekseliäästi ja harkiten rakennettu - parasta A-luokkaa! Saab 900:n moottori, automaattilaatikko, Sierran tasauspyörästöt ja paljon asiaan paneutumista.
YouTubesta löytyi kaksi koeajovideota. Toinen oli uunituore, vasta puoli tuntia vanha tätä artikkelia aloittaessani.
Minulla on tapana aika ajoin googletella Googlen käännöskoneella venäläisiä sivustoja ja etsiä itämaan tietäjien aikaansaannoksia. Venäläiset kun ovat perin kekseliästä väkeä. Kekseliäisyyttä lienee kehittänyt maailman suurin sosialistinen kokeilu - Neuvostoliitto. Mitään kun ei saanut ostetuksi valmiina, kaikki piti keksiä ja rakentaa itse. Jos jonkin teknisen laitteen onnistui ostamaan, niin se 1.) ei surissut, 2.) se ei mahtunut …….een.
Löysin tässä päivänä muutamana hupaisia videoita, joissa testattiin mitä erilaisimpia kulkuneuvoja. Koeajopaikka näytti olevan jonkinlainen venäläinen puisto, jossa oli lammen tapainen. Videot alkoivat kiinnostaa lisää, kun huomasin, että parin eri YouTube-käyttäjän videoilla vilahti taustalla sama lentokonemonumentti, joten vehkeitä kokeiltiin selvästikin samoilla nurkilla. Videoissa esiintyvä testikuljettajakin alkoi näyttämään samalta hepulta. Kaveri vaikutti olevan jonkinlainen härvelihullu, joten tutkin taustoja hieman lisää.
En osaa venäjää, joten Google Kääntäjän tönkköenglantiin oli turvauduttava selvitystyössä, mutta tulokset olivat sangen hedelmälliset:
Tämä “taskuliikennefirma” rakentelee pääasiallisena tuotteenaan lähinnä moottoroituja potkulautoja, mutta Kozarenkolla näyttäisi olevan loputtomasti tuoteideoita. Yrityksen fokus näyttäisi olevan kevyissä, kokoon käärittävissä kulkuvälineissä, jotka kuljettavat yhden ihmisen paikasta toiseen maalla, vedessä, jäällä tai heikoilla jäillä.
Tässä linkkejä tuotesivuille, joissa monista tuotteista löytyy kuvien lisäksi YouTube- tai RuTube-videoita:
Usein ilahdun löytäessäni netistä jonkin touhuamon. Mietin parempaa sanaa, mutta touhuamo on mielestäni kyllin hyvä. Touhuamossa nimensä mukaan touhutaan, milloin mitäkin. Touhuamisen tuloksetkin ovat sitä sun tätä, mutta tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike. Kummelin filosofian mukaan on tärkeintä, että tiimi toimii ja saadaan palautetta.