Joulun alla lehtien otsikoissa kirjoiteltiin LED-tuikkukynttilöiden aiheuttamasta palonvaarasta. Absurdilta kuulostava ilmiö johtui siitä, että lähinnä vanhukset olivat erehtyneet luulemaan ledikynttilöitä oikeiksi. Tulitikulla palamaan sytytetty muovikynttilä aiheuttikin oikean palonvaaran. Eihän tällaista kukaan ollut osannut ajatella…
Mitäpä vaaraa saattaisi seuraavasta, hieman kieli poskessa tuunatusta laitteesta aiheutua?
Onko nurkkiisi jäänyt vanha videonauhuri? Joko alkoi kiinnostaa? Ohjeet löytyvät täältä. Ellei tämä herra ole jo ehtinyt, kannattaa laite kenties patentoida!
Masinistifoorumilla nimimerkki TunturiPappa oli linkittänyt mielenkiintoiseen videoon, jonka pääosassa esiintyi Fordson-traktori vuodelta 1926. Hauskan näköinen ajoneuvo oli varustettu kierteellisillä “ponttooneilla”, jotka ruuvasivat kulkinetta eteenpäin. Videon loppupuolella nähdään myös vastaavalla tekniikalla varustettu Chevrolet-henkilöauto. Sama video näyttää nyt ilmestyneen myös YouTubeen, taustamusiikilla varustettuna:
Wikipedia tietää mainita lisälaitteen olevan “Armstead Snow Motor”, 1920-luvulla kehitetty laite. Snow Motor-muunnossarjalla varustettua traktoria kutsuttiin nimellä Fordson Snow Devil. Etsiskelin, löytyisikö tästä apparaatista kuvia. Alussa oleva kuva on Flickr:stä, lisää kuvia löytyi Webshots-palvelusta. Wikipedian tietojen mukaan traktoriin liitetyssä lisälaitteessa oli kaksi kytkintä, joiden avulla vetovoimaa säännösteltiin molemmille sylintereille tai vain toiselle, ohjauksen asennosta riippuen. Videossa näkyykin hyvin ohjauksen toiminta.
Tammikuussa 1926 Time-lehti uutisoi, että Snow Motors Inc, - yhtiön tuotteet olivat osoittautuneet hyviksi lumessa etenijöiksi. Paksuimmassakin hangessa voitiin nyt edetä jopa 6-8 mailia tunnissa. Yhdellä lumiajoneuvolla pystyttiin tekemään työ, joka aiemmin on vaatinut kolme työryhmää. Snow Motor-varustettuja traktoreita oli tilattu mm. Kanadaan, Norjaan, Ruotsiin ja Alaskaan. Hudson Bay-yhtiö oli tilannut traktoreita liikennöintiin kaikkein pohjoisimmille turkiskauppa-asemilleen. “Pelättiin” että elokuvaväki saattaa pettyä kun Kanadan punatakkiset ratsupoliisit vaihtavat hevosensa lumitraktoreihin ja hevosmiesten sijasta heistä tulee konekuskeja. Useat ajoneuvovalmistajat olivat osoittaneet kiinnostusta keksintöä kohtaan ja erityisesti mainittiin Hudson, Dodge ja Chevrolet mahdollisina uuden tekniikan soveltajina.
Ruuvikierteisten vetoelinten avulla kulkevat laitteet ovat olleet aika ajoin keksimisen kohteina. Kuvassa on muuan 1800-luvun lopun maatalouskonesuunnitelma:
Jacob J. A. Morathin kyntökone, 1899, Missouri, USA
Mielenkiintoinen ja pitkä listaus (josta ylläolevassa kuvassa oleva patenttikin löytyi) erilaisista ruuvivetoisten laitteiden patenteista löytyy Google Patents-palvelun sivuilta erään lelun patenttihakemuksen yhteydestä. Kyseinen patenttihakemus on leluyhtiö Mattelin tekemä ja siinä kuvaillaan radio-ohjattavan lelun toimintaperiaatetta. Tämä hauskalla tavalla liikkuva lelu on nykyään myynnissä nimellä Tyco Terrain Twister (video).
Fordson Snow Motoria täysin vastaava keksintö “keksittiin uudelleen” toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa vuonna 1944. Keksijänä oli Johannes Raedel, Saksan armeijan sotilas ja itärintaman veteraani. Raedel kertoi saaneensa idean lihamyllyä tutkiessaan.
Neuvostoliittolaisia ruuvivetoisia kulkuneuvoja 1960-luvulta eteenpäin
Neukkujen avaruuslennot päätyivät amerikkalaisista poiketen yleensä maan kamaralle mätkähtämiseen. Ja mikäpä oli mätkähtäessä, onhan Äiti Venäjä perin suuri, huonommallakin sihtauksella kyllä osuu rajojen sisäpuolelle. Jonkinmoinen ongelma oli laskeutumiskapselin luo pääseminen, maasto kun pahimmillaan saattoi olla varsin hankalasti liikuttavaa. Kosmonauttien noutamiseen valmistettiinkin erityinen noutoajoneuvojen “laivue”, joka koostui amfibisesta miehistönkuljetusajoneuvosta ZIL-49061, amfibiokuorma-autosta ZIL-4906 ja kelluvasta, jokapaikan ruuviajoneuvosta ZIL-29061. Ajoneuvot soveltuivat hyvin helikoptereilla ja rahtilentokoneilla siirrettäviksi ja niiden omakin polttoaine riitti noin tuhannen kilometrin matkaan. Vaikea loppumatka oli mahdollista taittaa kyydistä nostettavalla ZIL-29061:llä, joka pystyi liikkumaan vedessä, jäällä, paksussa lumessa tai vaikkapa suolla.
Alankomaissa vuoden 1960 tienoilla J. J. de Bakker suunnitteli ruuvivetoisen amfibioajoneuvon.
J. J. de Bakkerin Amphiroll
Bakkerin ajoneuvolla oli mahdollista ajaa myös kovalla alustalla. Tuolloin ruuvitelat pyörivät samaan suuntaan ja kulku tapahtui sivuittain. Telojen välistä kulmaa oli vivuston avulla mahdollista muuttaa jonkin verran. (Kuva punaisiksi maalatuista ohjausvarsista löytyy tältä amfibioajoneuvosivustolta.) Kääntämällä teloja kulmittain toisiinsa nähden voitiin ajoneuvolla ajaa laajoja kaaria, jyrkät käännökset eivät olleet mahdollisia.
Vietnamin sodan aikaan, vuonna 1964 Yhdysvalloissa Chrysler kehitti ruuvivetoista amfibioajoneuvoa. Nimellä Chrysler Marsh Screw Amphibian tunnettu kulkuneuvo kulki mutakoissa 14 mailia tunnissa, vedessä 8 mph ja lumessa jopa 20 mph. Voimanlähteenä oli Chryslerin 225 kuutiotuuman 6-sylinterinen bensiinimoottori. Voima ruuveille välittyi automaattilaatikon kautta. Kovalla alustalla laite oli melko avuton ja täytyi tyytyä köröttelemään sivuittaissuunnassa. Miten suuntaa muutettiin, on hämärän peitossa.
Chrysler Marsh screw amphibian, USA 1964
Aivan viime aikoinakin ruuvivetoa on käytetty menestyksellisesti vaativissa olosuhteissa. Erikoinen laite nimeltä Snowbird 6 ylitti joitakin vuosia sitten Beringin salmen Alaskasta Venäjälle.
Snowbird 6, telat ja ruuviponttoonit
Tämän retken tarina on luettavissa videoiden ja kuvien kera sivustolla Icechallenger.com.
Amerikan Yhdysvalloissa elää kansa, joka kulkee joka paikkaan omalla autolla. Autolla mennään kouluun, hampurilaisille ja drive-in-naimisiin. Jalkapatikassa kulkeva on epäilyttävä tyyppi, todennäköinen terroristi tai kommunisti, joka on syytä pidättää ja tarkoin kuulustella. Pieni pamputuskaan ei ole pahitteeksi, oppiipahan olemaan.
Amerikassa kaikki on tietysti paremmin kuin täällä takahikiällä, mutta siitä huolimatta saattaa sielläkin joskus sataa lunta. Lumen kolaaminen käsipelissä on kommareitten puuhaa, (terroristit eivät luonnollisestikaan osaa kolata lunta, koska tulevat maista, joissa maassa on vain hiekkaa ja miinoja). Lumen kolaaminen pitää luonnollisestikin suorittaa autolla, koska Jenkkilässä kaikilla on auto tai monta autoa. Lumilapion käyttäjä saatetaan mieltää luuseriksi, jolla ei ole varaa käydä punttisalilla.
Amerikassa kaikki keksinnöt pitää ripeästi patentoida. Patentoiminen sujuukin näppärästi, koska Jenkeissä yhtä insinööriä kohti on tusina lakimiestä. Lakimiehet mielellään suojelevat keksijän immateriaalioikeuksia sopivaa rahallista korvausta vastaan.
Lumiaura on totuttu yleensä näkemään auton keulassa. Älykäs lakimies huomaa äkkiä, että mitäpä sitä patentoimaan sellaista, mikä on jo patentoitu. Laitetaan aura perään ja patentoidaan se.
Yksinkertaisimmillaan auraa voisi hinata vetokoukussa. Koska Amerikassa ranchit ovat suuria, ei ihan heti tarvitse kääntyä takaisin tai peruutella. Silloin tällainen, David T. Sheldonin patentoima hinattava aura saattaisi toimiakin. Ihan pienen pihan harrastusvälineeksi moinen lienee jokseenkin työläs.
Millerin patentti on kaikessa tukevuudessaan kuitenkin huono, koska se ei noudata K.I.S.S.-periaatetta. Jos auran voi liittää autoon vain yhdestä kohdasta, niin tehtäköön sitten niin (vaikka tulos on kyllä rimpula mikä rimpula). Lopputuloksena on simppeli laite, jota voi myydä ostoskanavalla, ja joka melkein sopii sängyn alle (kuten ostos-tv-tuotteet yleensä). Tällainen aura on esim. Michael P. Biancen vetokoukun kiinnikkeeseen liitettävä aura.
Michael P. Biancen vetokoukun varteen pultattava aura
Biancen periaatteella toimii mm. “ostoskanava-aura” Super Plow EZ. “If You Can Drive You Can Plow!”
Kirjoitukset (RSS)