Tagilla “Venäjä” merkityt kirjoitukset

Minulla on tapana aika ajoin googletella Googlen käännöskoneella venäläisiä sivustoja ja etsiä itämaan tietäjien aikaansaannoksia. Venäläiset kun ovat perin kekseliästä väkeä. Kekseliäisyyttä lienee kehittänyt maailman suurin sosialistinen kokeilu - Neuvostoliitto. Mitään kun ei saanut ostetuksi valmiina, kaikki piti keksiä ja rakentaa itse. Jos jonkin teknisen laitteen onnistui ostamaan, niin se 1.) ei surissut, 2.) se ei mahtunut …….een.

Löysin tässä päivänä muutamana hupaisia videoita, joissa testattiin mitä erilaisimpia kulkuneuvoja. Koeajopaikka näytti olevan jonkinlainen venäläinen puisto, jossa oli lammen tapainen. Videot alkoivat kiinnostaa lisää, kun huomasin, että parin eri YouTube-käyttäjän videoilla vilahti taustalla sama lentokonemonumentti, joten vehkeitä kokeiltiin selvästikin samoilla nurkilla. Videoissa esiintyvä testikuljettajakin alkoi näyttämään samalta hepulta. Kaveri vaikutti olevan jonkinlainen härvelihullu, joten tutkin taustoja hieman lisää.

En osaa venäjää, joten Google Kääntäjän tönkköenglantiin oli turvauduttava selvitystyössä, mutta tulokset olivat sangen hedelmälliset:

Vekotinten testauspaikka on mitä suurimmalla todennäköisyydellä pietarilainen Lentäjän Puisto, jossa lammen keskellä jalustalla sojottaa vanha hävittäjä. Pietarin Pelle Pelottoman henkilöllisyyskin selvisi, hän on nimeltään Igor S. Kozarenko ja toimii pääsuunnittelijana yrityksessä ООО НПО Карманный Транспорт, (googlekäännöksenä englanniksi “Ltd. NGOs Pocket Transport”).

Tämä “taskuliikennefirma” rakentelee pääasiallisena tuotteenaan lähinnä moottoroituja potkulautoja, mutta Kozarenkolla näyttäisi olevan loputtomasti tuoteideoita. Yrityksen fokus näyttäisi olevan kevyissä, kokoon käärittävissä kulkuvälineissä, jotka kuljettavat yhden ihmisen paikasta toiseen maalla, vedessä, jäällä tai heikoilla jäillä.

Tässä linkkejä tuotesivuille, joissa monista tuotteista löytyy kuvien lisäksi YouTube- tai RuTube-videoita:

Videoita yrityksen sivuilla (YouTube, RuTube), mm. hervoton 1-pyöräinen ajoneuvo!

Muutamia kaikkein hauskimpia kulkuvälineitä:

2-pyöräinen 2-moottorinen “mönkijä”

suora linkki

4-pyöräinen 4-moottorinen kelluva pnevmohod

suora linkki

Moottoroitu potkukelkka (huomaa järkevästi moottori takana, istuin)

suora linkki

Mopoilu-lauttailu-telttailutoimintaa:

suora linkki

Lisää videoita löytyy YouTubesta Igorin omalta kanavalta ja kanavalta VeloWR

Muita itänaapurimme ihmeitä-sarjan artikkeleita.

Comments Ei kommentteja »

Lue lisää »

Comments 3 kommenttia »

Lue lisää »

Comments 2 kommenttia »

Lue lisää »

Comments Ei kommentteja »

Lue lisää »

Comments Ei kommentteja »

Lue lisää »

Comments 1 kommentti »

Lue lisää »

Comments Ei kommentteja »

Lue lisää »

Comments Ei kommentteja »